LisätiedotJerry on erittäin avoin ja aktiivinen nuori uros, jonka kanssa harrastetaan koetavoitteellisesti palveluskoiralajeja (jälki, haku, etsintä), lisäksi tehty tokoa sekä rally-tokoa. Etenkin maastoissa itsenäinen ja sinnikäs suorittaja, joka ei helposti lannistu eikä pienistä hätkähdä. Oppii nopeasti ja suhtautuu kaikkeen yhteiseen tekemiseen innokkaasti. Pohjattoman ahne, myös saalisviettiä ja taistelutahtoa löytyy. Temperamentiltaan vilkas, osaa kuitenkin myös rauhoittua ja onkin kotioloissa sekä reissukoirana varsin helppo ja sopeutuvainen. Luonteeltaan iloinen, rohkea ja huoleton. Perusterve ja normaalivatsainen, ei ääni- eikä alusta-arkuuksia. Keskikokoinen, kaikki hampaat ja hyvä purenta.
Lonkkien ja kyynärien lisäksi kuvattu myös selän osalta terveeksi (VA0, SP0, LTV0).
Käytettävissä jalostukseen harkitusti, terveytensä ja luonteensa puolesta sopiville nartuille. Kerron Jerrystä mielelläni lisää, ja siihen saa myös tulla sovitusti tutustumaan. |