LisätiedotTiuhti on aktiivinen, kohta 2-vuotias uros. Se on hyvin ihmisläheinen ja hyväluonteinen koira. Lähtee innokkaasti kaikenlaiseen harrastamiseen mukaan, eivätkä siirtymisetkään ole ongelma, sillä viihtyy hyvin autossa eikä voi pahoin.
Kokeiltu on rally- tokoa ja agilityä ja todettu, että Tiuhti oppii erittäin nopeasti uusia ohjeita ja temppuja.
Tiuhtin mielipuuhaa on toisten koirien kanssa juokseminen niin lujaa kuin jaloista lähtee! Keppien keräily ei niinkään kiinnosta, mutta metsässä juoksentelu (omaa laumaa samalla paimentaen), villasukkien varastelu ja omien lelujen heittely vievät mennessään. Oman pihan vesileikit kiehtoo kesän helteillä ja välillä uskaltautuu myös mereen uimaan.
Tulee muiden koirien kanssa erinomaisesti toimeen, mutta osaa tarvittaessa pitää puolensa ja puolustaa laumaansa.
Kotia vahtii ja vieraista ilmoittaa haukkumalla. On kuitenkin saatu oppimaan myös hiljaisempi tapa tervehtiä oman väen tullessa kotiin. Taipuvainen silti ilmaisemaan itseään tassuttamisen lisäksi myös hyvin monenlaisilla äänillä eikä jää epäselväksi, kun tahtoo lenkille eikä oma piha riitä. Ei tee mielellään jätöksiä omaan pihaan.
Tiuhti on ollut terve koira. Hyvät hampaat, vahva rakenne ja kiiltävä turkki. Vatsa pysynyt hyvässä kunnossa myös, kunhan ei puruluita saa liikaa. Syö maltillisesti, ei ahnehdi koskaan ruokaansa. |